En ole mielestäni koskaan ollut uskonnollinen. Matkan varrella olen havainnut kuitenkin ajattelussani uskonnollista perintöä pois pantavaksi. Asiaa on siis syytä tutkia syvemmin ja mennä ihan alkulähteelle asti
Olen pohtinut suomalaisen kristillisyyden todellisuutta. Mikä on todeksi elettyä uskoa ja mikä on uskonnollisia käsityksiä? Niin on muutama muukin miettinyt. Jani Liukkonen kertoi kuvaavan reseptin.”Uskonnollisen identiteetin ainekset:
Pääraaka-aineet: Nyrkillinen (sydämen kokoinen mitta) syyllisyyttä, 2 desiä kadotuksen pelkoa, 1litra syntisyyttä.Mausteet: hyppysellinen eksytyksen pelkoa, ripaus oikeaoppisuutta, pari lusikallista tuomiota, 5 desiä ihmisten perinnäissääntöjä ja pinnalle ulkokultaisuutta ja muotojumalisuutta.
Miten tähän uskonnolisuuden tilaan vielä tänäänkin tullaan? Olen etsinyt vastauksia Raamatun ensimmäisistä luvuista. Sieltä löytyy uskonnolliset juuremme ja joitakin sivuraiteille johtavia perusratkaisuja. Avainasia käsitettäväksi on se, että paratiisissa ihmispari eli Jumalan läheisyydessä, hänen täydellisen huolenpitonsa alaisuudessa ja Jumalan kirkkaus vaatetti heidät.
Kohti lankeemusta
Ensimmäinen askel paratiisissa kohden lankemusta oli se, että ihminen täydensi Jumalan käskyä. Kun Jumala kielsi syömästä hyvän ja pahantiedon puun hedelmää, niin Eevalla oli esittää käärmeelle täydennetty versio. Hänen kieltonsa koski myös puun koskemista. Uskonnollisuuden tiellä etsitään varjeltumista asettaen rajat turvallisen kauas. Ihminen kykeni Jumalan kaltaisuudessaan tälläiseen itsenäiseen ajatteluun.
Herra varjelee sinut kaikesta pahasta, hän varjelee sinun sielusi. (Psalmien 121:7 FINPR) Hän on varjelijamme, emmekä voi tuoda siihen mitään hyvää lisää omilla säännöillämme. Mitä ihmisiltä jäi paratiisissa tekemättä? Kun Aadam kuuli tai sanoi itse tämän täydennetyn version, niin miksi hän ei mennyt kysymään asiaan niinkuin lapsi Jumalan mielipidettä?
Jeesus sivusi tätä asiaa hyvin kuvaavasti sanoessaan: ”Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa. (Matteuksen 18:3, 4 FINPR)
Autonomisuuden harha
Olen havainnut, miten hengellinen autonomisuutemme kasvattaa meihin ylpeyttä. Kokemuksesta voin kertoa, että oma osaamiseni on ollut elämäni riskialuetta. Silloin on vaarassa kerätä omaa kokemuspääomaa ja monistaa itse omavoimaisesti sitä. Kun olen olosuhteitten ja muidenkin syiden taka ollut riippuvainen Jumalasta, on samalla ollut helppo pysyä yhteydessä ja taivaan kanavalla.
Yhteys Herraan vaikuttaa meissä hänen mielenlaatuaan. Paavali sivuaa tätä:”Kuka on heikko, etten minäkin olisi heikko? Kuka lankeaa, ettei se minua polttaisi? Jos minun kerskata täytyy, niin kerskaan heikkoudestani. (2 Korinttilaisille 11:29, 30 FINPR)
Heikkouden siunaus
Ilman omaa voimaa ja ylpeää kyvykkyyttä suhtaudumme myötätuntoisesti lankeaviin ja eksyneisiin ystäviin. Tiedämme itse mitä ihmisessä on ja sen että elämässä on monenlaisia tilaisuuksia langeta.
Paavali jatkaa:”Ja hän sanoi minulle: ”Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa”. Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan.
Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä. (2 Korinttilaisille 12:9, 10 FINPR)
Monet uskovien keskinäisten suhteiden ongelmat syntyvät samalla, kun tämä oman heikkouden tunne häviää ja tilalle tulee ihmisen ymmärrys ja taitavuus. Oikeastaan tässä heikkoudessa ja aitoudessa on yksi tärkeistä opetuslapseuden avaimista.
Me kykenemme itsenäisyyteen luonnostaan, mutta lapsenkaltaiseen riippuvuuteen Jumalasta tarvitaan nöyrtyminen ja oma aktiivinen halumme. Jumala loi meidät elämään yhteydessään ja valkeudessaan. Siihen jäi meille tämä yhteyteen tarvittava oma puolemme, oma nöyrtyminen häntä tarvitsevaksi ja yhteyttä haluavaksi.
Yhteys vaatii vapaata tahtoamme
Haluan rohkaista teitä katsomaan asioita todellisen ihmisen kannalta, ilman uskonnon tuomia vakiovastauksia. Jumalan näkökannalta asia oli ennalta selvä. Tapahtumat paratiisissa eivät tuottaneet hänelle yllätystä. Hänen suunnattomaan rakkauteensa kuuluu kunnioittaa ihmisen itsemääräämisoikeutta. Vain siltä pohjalta syntyy kaksisuuntainen vuorovaikutus.
Ihmiselle oli jostain syystä syntynyt tarve saada lisää ymmärrystä. Miksi tuli tarve itse tietää hyvä ja paha? Ehkä asiaa valaisee osaltaan sen kysyminen, miksi tänään niin moni haluaa tietää itsevturvallisuutensa takia tarkasti hyvän ja pahan? Miksi tämä tarve kilpailee samalla Isän kanssa eletystä arkiyhteydestä? Yhteys Jumalan kanssa on ja pitää olla elämämme tärkein asia.
Autonomiamme yhteyden esteenä
Tässä ymmärryksen tarpeessa ei sinänsä ole mitään pahaa, paitsi usein ylpeydestä kumpuava motiivi. Ymmärtäminen oikealla tavalla on tarkoitus toteutua lähellä Jumalaa elämällä ja häneltä kaiken lapsen tavoin kysymällä. Ihmisestä vain oli tullut Jumalaan nähden autonominen omin voimin selviävä ja tänään jatkaa vielä uskovaisenakin autonomista elämäänsä.
Nykyisin moni ajattelee hyvän ja pahan tietämisen olevan uskovan kristillinen velvollisuus. Erityisesti rakennetaan oikeaoppisuutta ja varotaan kaikkea, mikä uskotaan vääräksi ja harhaoppiseksi. Painopiste vain samalla siirtyy pois yhteydestä ja lapsen kaltaisuudesta.
Kun siivilöidään hyttyset, niin niellään kamelit. Kun nähdään ja tuomitaan julkisesti toisen virheet, niin itse kävellään monien keskinäisestä yhteydestä ja rakkaudesta opettavien raamatunkohtien yli. Miksi tämä ”kristillisyys” on korvannut arkiyhteyden Jumalaan, lähellä hänen pyhyyttään ja kirkkauttaan elämisen? Miksi uskovinakin käytännössä luulemme tietävämme Jumalan veroisesti?
Tärkeitä kysymyksiä
Mistä Eevalle tuli lisäymmärryksen tarve ja mistä halu Jumalasta riippumattomuuteen?
”Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä; ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi.” (1 Mooseksen 3:6 FINPR)
Eikö Eeva huomannut, että hän vaihtoi todellisuudessa vain tiedon tuojaa? Paratiisissa ihmispari oli ollut Jumalan yhteydessä saadun tiedon varassa. Nyt ihmispari vaihtoi puolta ja toimi käärmeen antaman tiedon varassa. Käärme petti heidät. Eeva havaitsi sen välittömästi. Heistä ei tullut Jumalan tavoin tietäviä, vaan käärmeen tuomaan tietoon uskovia.
Tämä usko on tänäänkin ihmiskunnan suurin vitsaus. Se on uskovienkin keskuudessa hyvin suosittua. Monesti luulemme tietävämme lähimmäisten asiat, niinkuin Jumalakin. Tähän tiedontarpeeseen vastaaja ei ole koskaan Jumala. Sen lisäksi olemme mielestämme autonomisia päättämään, mikä on raamatullista ja epäraamatullista, varsinkin toisten elämässä ja opetuksessa.
Oikeassaolemisen vitsaus
Jumala ei ole vaatinut missään meiltä oikeassaolemista. Jumala ei odota meiltä sitä, että osaisimme elää kaikessa oikein. Nämä ovat uskonnollisia vaatimuksia. Mitä Jumala meiltä haluaa? Elävää päivittäistä yhteyttä häneen ja sen seurauksena valkeuden hedelmää elämässämme. Hän haluaa että vastaanotamme hänen lahjoittamansa täydellisen sovituksen.
Jumalalla oli langenneelle ihmiselle ratkaisu valmiina. Käärmeen valta perustuu valheeseen tietämisestä. Hän tuo monenlaista tietoa ja panee ihmisen katsomaan uhkakuvia ja epäonnistumisiaan tulevan pohjaksi. Hän puheillaan haluaa korostaa järkeämme ja syöttää järkeilyn ainekset. Sota meistä ja elämästämme on käynnissä. Se päättyy Jeesuksen lähellä ja yteydessä, täydessä luottamuksessa, Jeesuksen voittoon. Tosin joudumme asiassa vielä koeteltavaksi.
Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän.” (1 Mooseksen 3:15 FINPR)
Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.
Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä- minä heissä, ja sinä minussa-että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut. (Johanneksen 17:20-23 FINPR)
Uusi alku
Ihmispari menetti Jumalan kirkkauden vaatetuksen ja sen seurauksena he havaitsivat olevansa alasti. Tarvittiin vaatteita. Jumalan ihmeellinen rakkaus ilmeni moninaisesti hänen huolenpidossaan tässäkin vaiheessa. Ei armottomuutta, eikä kovuutta. Ensimmäisen kerran eläimen veri vuoti, jotta ihmispari saisi Jumalalta tarvitsemansa vaatteet. Veri oli ennakoiva merkki sovituksesta.
Jeesus murskasi käärmeen pään ristillä. Pimeyden valta on murrettu. Nyt on tullut aika Jumalan kansan vapautua kaikesta pimeyden vaikutuksesta. Sillä tulee olemaan aivan keskeinen vaikutus uskovien keskinäisiin suhteisiin. Silloin emme tunne toisiamme enää lihan, vaan Hengen mukaan.
Mistä saa juurensa ihmisten omien sielun kykyjen käyttö hengellisessä elämässä? Moni uskonnolinen opetus perustuu ihmisen oman tahdon käyttöön ja vielä lihan kyvyillä, ihmisymmärryksellä ymmärtämiseen ja sitten vielä Pyhän Hengen aidon vaikutuksen sijaan tyydytään tunnelmoimaan.
Toinen ajatustapa
Raamattu sanoo kuitenkin selvästi:
”Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa, että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.
Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli. Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha; sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan. (Roomalaisille 8:3-7 FINPR)
On siis olemassa lihan varaista uskonnollisuutta ja Hengessä vaeltamista. Tarvitsemme armoa oppia erottamaan nämä toisistaan. On tullut aika elää päivittäisessä yhteydessä ja vuorovaikutuksessa Isän kanssa.
Uskonnon ensimmäinen ilmeneminen
Seuraavaksi paratiisin jälkeen ihmisten elämään tulee uskonto, oikeassaoleminen ja sitä seuraava viha. Meille ei ole kerrotu, minkälaisia keskusteluja ensimmäisessä perheessä käytiin. Todennäköisesti pojilla oli tietoisuus siitä ihanasta ajasta, jolloin yhteys Jumalaan oli rikkoutumaton. Sitten pojat tiesivät mitä vanhemmat kokivat, kun Jumala teki heille ensimmäiset vaatteet.
Tuli päivä, jolloin poikien oma halu Jumalan yhteyteen pani heidät uhraamaan. Nämä uhrit edustavat kahta peruslinjaa hengellisessä elämässä. Liekö Aabel koettanut saada Kainin ymmärtämään, mitä ensimmäisten vaatteitten teossa tapahtui, mahdollisesti vielä kovasti veljeltään ymmärtämistä vaatien. Olihan hän lampaiden kasvattaja.
Uusi puku
Ihmispari oli menettänyt Jumalan kirkkauden vaatetuksen. ”Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla(Roomalaisille 3:23 FINPR) Silloin ainut vaatetus, johon Jumala voi pukea ihmisparin, perustui uhriin ja sovitukseen.
”Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit. (Ilmestys 3:18 FINPR)
Kain kuitenkin valitsi Jumalalle tuotavaksi uhrinaan oman vaivannäkönsä tulokset.
”Ja jonkun ajan kuluttua tapahtui, että Kain toi maan hedelmistä uhrilahjan Herralle; (1 Mooseksen 4:3 FINPR)
Voi kuinka moni uskovakin käytännössä odottaa Jumalan hyväksymistä sen perusteella, mitä on tehnyt hyvää ja oikeaa, oikeaoppisuuden seurauksena ja vaelluksensa onnistumisen perusteella.
Sovituksessa on ydin
Abel oli ymmärtänyt sovitusuhrin merkityksen. ”ja myöskin Aabel toi uhrilahjan laumansa esikoisista, niiden rasvoista. (1 Mooseksen 4:4 FINPR) On merkillistä, että tämä kahtiajako oli heti alussa. Jumalalle ei kelvannut yhteyden perustaksi muu, kuin Jeesuksen tulevaan sovitustyöhön pohjutuva uhri.
Jeesus sanoi hänelle: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. (Johanneksen 14:6 FINPR)
Tämä on tärkeä totuus, joka on ollut heti alusta asti voimassa. Yhteys rikkoutui synnin kautta ja voi palautua vain sovituksen kautta. Ihmiselle ei jäänyt mitään, mitä tuoda Jumalalle, jotta tämä toteutuu:
”Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta. Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja. (Roomalaisille 3:27, 28 FINPR) Asiayhteydestä näkyy, että uskon kohde on Jeesuksen sovintoveri.
Se mitä uhraamisen jälkeen tapahtui, meni äärimmäisyyteen. Miksi viha kohdistui Aabeliin? Jumalahan oli se, joka ei hyväksynyt hyvityslahjoja ilman sovitusta. Tähän kohtaan meidän on hyvä pysähtyä. Vaikka uskonnollinen viha ei mene kristittyjen välillä näin pitkälle, niin oletko havainnut erilaisten käsitysten ja oikeassaolemisen nostattaman vihan ja kunnioittamattomuuden?
Tämä viha, kovuus ja sen seuralaisena kateus saa monenlaisia kulisseja suojakseen. Jotkut sanovat pitävänsä vanhurskautta voimassa. Jotkut vetoavat omaan oikeaan käsitykseen jostakin yksityiskohdasta ja sanovat olevansa vain uskollisia tehtävälleen. Yleinen vihan ilmaus on kanssapalvelijan turhentaminen arvostelulla.
Miltä tuntui lukea tuota kaikkea? Miksi tuomme Jumalalle oman uskonsuorituksemme ja opillisen osaamisemme hedelmiä? Miten meille ovat juurtuneet nuo uskonnon piirteet? Miksi olemme tyytyväisiä kristillisiin menoihin ja autonomisessa tilassa pidettyihin enemmän tai vähemmän tyhjiin saarnoihin? Jotakin yhteydestä Jumalaan on käsitetty pahasti väärin. Tosin tälläistäkin oli jo seurakunnan alussa.
”Muutamat tosin julistavat Kristusta kateudestakin ja riidan halusta, mutta toiset hyvässä tarkoituksessa, nämä tekevät sitä rakkaudesta, koska tietävät, että minut on pantu evankeliumia puolustamaan, nuo toiset taas julistavat Kristusta itsekkyydestä, epäpuhtaalla mielellä, luullen tuottavansa minulle murhetta kahleissani. (Filippiläisille 1:15-17 FINPR)
Millaiset ovat seuraavat askeleet, jotka meidän olisi otettava, jotta löytäisimme takaisin uskon ytimeen? Kun suuri joukko uskovista luopuu autonomisuudestaan ja haluaa elää Herraa lähellä ja hänen ohjauksessaan, tapahtuu radikaali muutos. Sitä voisi varsin hyvin nimittää herätykseksi.