Tarvitsevatko uskovat ja seurakunnat tänään todellista muutosta?

Monilla hengellisen elämän alueilla tarvitaan palaamista alkulähteille. Raamattu ei tunne nykyistä penkkikristillisyyttä vaan opetuslapseuden. Kun kokoonnumme yhteen jokaisella tulee olla annettavaa. Ne joiden tehtävänä ei ole sillä kerralla puhua tai laulaa ovat avainasemassa. Heidän tehtävänsä on rukoilla ja pyytää taivaasta sanomaa seurakunnan tarpeisiin.

Olen oppinut tämän vuorovaikutuksen periaatteen hyviltä jo edesmenneiltä veljiltä. Olen saanut erityisen armon noudattaa sitä omassa julistustyössäni käytännössä. Nyt on aika rohkaista nuorempia jatkamaan ja voimistamaan sitä. Emme tarvitse autonomista hengellistä harrastustamme vaan työtoveruutta Herramme kanssa. Hänen tulee kasvaa ja meidän vähetä.

Kun muutin uudelle paikkakunnalle, niin kehotin seurakuntaa sanoman tilaamiseen ja samalla totesin, että tilauksia on niin vähän, ettei tarvitse kauan odottaa vuoroa. Siitä seurakunnasta tuli hyvä tilaaja. Tilaisuuden vastuunkantajien puolesta rukoileminen on myös tärkeää. Mitä enemmän rukousta, sitä vähemmän oman järjen varassa puhumista. Pari kertaa on ilmoitettu puhuja pyytänyt yleisöstä jatkajan ja tullut itse alas. Jatkajalla oli sana Herralta. Tiedän varsin hyvin kokemuksesta millaista on puhua monen esirukoilijan tukiessa.

On tullut aika katsoa Jumalan mahdollisuuksia

Olen saanut kokea Jumalan ihmeitä ja parantavaa voimaa omalla kohdallani sekä myös rukoillessani ystävien puolesta. Tämä alue tulee seurakunnan keskellä voimistumaan oleellisesti tulevina vuosina. Kuitenkin se on vain osa muutosta, jota odotan. Evankeliumin vahvistuminen sitä seuraavin merkein on erittäin tarpeellista. Emme kuitenkaan tarvitse ihmeitä ollaksemme jotakin erikoista. Profetaalisuuden ja ihmeiden tulee olla arkeamme.

Jumala haluaa meidän sisäisen ihmisemme parantumista, vapautumista kaikenlaisista siteistä ja kasvuamme aikuisuuteen. Tämä eheytymisprosessi on hyvin hyödyllinen hengelliselle johtajuudelle. Asioita ei silloin tarvitse enää tehdä haavoittuneen itsetunnon pönkittämiseksi, eikä muuksikaan sielumaailman lääkkeeksi. Kasvu aikuisuuteen tuo tilaa tarkemmalle Pyhän Hengen kuuntelulle sekä maltille ja harkinnalle.

Pois autonomisuudesta Herran työtoveruuteen

Sananjulistukseen odotan muutosta. Kenelläkään ei ole oikeutta jakaa nälkäisille kuulijoille oman järkensä tuotoksia ja sillä lisätä kuulijoiden väsymistä ja pettymystä. Odotan puheita jossa profeetallinen puoli kasvaa ja ihmiset saavat taivaan vastauksia niin, että kiinnostus yhteisiin kokoontumisiin alkaa jälleen palata uskovien keskuuteen. Kun Herra toimii ihmisten sijaan, niin kokouksiin tulee sisältöä.

Tärkein muutos on kuitenkin Jumalan rakkauden ja kirkkauden ilmestyminen seurakunnan keskelle. Uskovat ovat silloin halukkaita puhdistumaan monista asioista. Aletaan ymmärtää, että tietämisen kanssa ei saa olla tekemisissä. On nöyrästi todettava, että olemme uskoneet syntiinlankeemuksen henkeä. Sillä emme todellakaan tiedä niin kuin Jumalakin ja sitä lähimmäisten kohdalla tehdessämme sekä luulotellessamme tiedonlähteemme on usein pimeydestä.

Kun Jumalan kirkkauden ilmestymisen jano kasvaa, niin silloin Pyhä Henki pääsee pitämään henkilökohtaista puhuttelua saarnan aikana ja sen kautta. Synti siinä Jumalan valossa tulee ilmi ja siitä tehdään todella syvästi tiliä. Ei enää tehdä parannusta toisten teoista, vaan valo kohdistuu omaan sisimpään.

Tämäkin puntariin

Tämä maailma kaipaa Isän hyväksymistä, Synnin takia vaikeuksissa oleville on tarjottu kristittyjen taholta aikanaan ensisijaisesti paheksumista. Nyt tarjotaan usein kaiken hyväksymistä. Ollaan jouduttu toisesta ojasta tien yli toiseen ojaan.

Minut herätettiin miettimään tätä asiaa, kun kuulin sisimmässäni kysymykset: Mikä oli mielipidejohtaja Suomessa sata vuotta sitten? Vastaus oli kirkko ja kristilliset arvot. Mikä nyt on mielipidejohtaja? Sekulaarinen kaikki arvot suhteellistava humanismi on saanut mielipidejohtajan aseman. Miksi? Mitä seurakunta on tehnyt vastoin evankeliumia farisealaisesti, että näin on päässyt käymään?

Oikeassa oleva ylemmyyden ja paremmuuden asenne johtaa paheksunnan osoittamiseen synnissä eläviä kohtaan. Monet jopa luulevat, että näin pidetään vanhurskautta voimassa. Tämä asenne johtaa tuhoisaan suhtautumiseen seurakunnan sisälläkin kompastelleita kohtaan. Asiaa on kuvattu sanonnalla: ”Tämä on ainut armeija, joka tappaa haavoittuneensa.”

Mitä on todellinen rakkaus?

Ihmisten tarve tasa-arvoiseen hyväksyvään kohteluun on jotakin sellaista, mitä he saivat Jeesukselta ja alkuseurakunnalta. Seurakunta oli kaiken kansan suosiossa. Humanismissa erilaisuuden ja synnin ongelma pyritään ratkaisemaan oikean ja väärän hämärtämisellä. Kaikki on hyväksyttävää. Mikään ei saa johtaa erilaiseen kohteluun.

Meidän tulee aina käsittää, kuinka Jumala rakastaa syntistä ihmistä. Hän ei halveksi ketään. Juuri rakkautensa takia hän vihaa syntiä ja on Raamatussa osoittanut ne asiat synteinä, jotka rikkovat rakastamaansa ihmistä. Synnin osoittaminen ilman armoa ja täydellistä lunastusta on rakkaudettomuutta. Raamattu sanoo selvästi, että Jumalan armo kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden. Armotton tuomitseminen aikaansaa tekojen peittämisen, armollisuus rohkeuden tulla valoon.

Uusi tapa tuntea toisemme

Jumala katsoo meitä sydämemme mukaan, ei onnistumisen eikä epäonnistumisen tai oman hyvyytemmekään mukaan. Minkä mukaan tänään katsomme toisiamme? Onko sydämemme Jumalan sydämen mukainen. Elämmekö Jumalan valossa niin, että olemme siirtyneet syyttäjän puolelta armahtajan puolelle.

Tulemme aikaan, jossa tunnemme toisemme Hengen mukaan ja silloin olemme valmiita taistelemaan toistemme puolesta. Tänään emme vielä ole siihen valmiita. Olen saamani käskyn perusteella ottanut yhteyttä eri ihmisiin. Heissä on ollut Herran työssä vastuussa oleviakin henkilöitä, jotka olivat täydessä umpikujassa. Armoa ei löytynyt itseä eikä muita kohtaan.

He olivat juuri soittoni hetkellä suunnitelleet tekevänsä peruuttamatonta pahaa lähimmäiselleen tai itselleen. Jumalan lähettämä sana, muutti jokaisen tilanteen. Oletko valmis ottamaan epäonnistumisen riskin ja toimimaan Pyhän Hengen vaikutuksesta, vaikka olisit epävarma siitä, että olet oikealla asialla? Minulle ovat ne kerrat olleet tappio, kun olen antanut epävarmuuden ratkaista ja johtaa.

Yhtäkään ei pitäisi jättää yksin

Kerran yhteydenottokäsky koski veljeä, jonka kokouskalenterissa oli ollut kolmesataa tilaisuutta tulossa. Loppuun palaminen keskeytti kaiken. Kun kysyin, miten kotiseurakunta oli suhtautunut, niin vastaus oli, että kukaan ei ole ottanut yhteyttä. Oma soittoni oli niiden kolmen vuoden aikana viides yhteydenotto uskovien taholta. Voi kuinka yksin saattaa joutua Herran palvelijatkin selviämään.

Olin yhdessä eläväksi tunnetussa seurakunnassa kokouksessa. Jumala puhui minulle siitä sydämen tuskasta ja hädästä, joka muutamilla läsnäolijoilla oli salattujen syntiensä takia. Kun kysyin, miksi ne eivät paljastu saarnan kautta, sain Herralta kuulla, että pääosa yleisöstä paheksuisi näitä ahdistettuja ja vain muutamat olisivat valmiita rukoilemaan ja taistelemaan näiden
ystävien puolesta.

Odotamme herätystä, mutta onko meissä tilaa sille?

Seurakunnan puhdistumisen ja herätyksen aika tulee nöyrtymisen ja Jumalan kirkkauden etsimisen kautta. Kun on joutunut tekemään tiliä omissa asioissaan Jumalan valon paljastaessa, niin silloin on halukas rukoilemaan Jumalan kirkkauden ilmestymistä kaikkien kohdalla ja taistelemaan veljien ja sisarten vapauden puolesta,

Toivon, että nämä muistelemiseni rohkaisee etsimään Jumalan ilmestymistä ja herätystä. Kun elämme valkeudessa ja olemme kokeneet syvälle käyvän vapautumisen ja armon, voimme kokea, kuinka rakkaus vuodatetaan sydämiimme. Rakkaudelle on tullut tilaa. Sydämemme pehmenee ja kovuus väistyy. Kun näiden lisäksi olemme alttiita siihen, mitä seurakunnan Herra meille tehtäväksi antaa olemme itse jo herätyksessä. Kun suuret uskovien ryhmät kokevat samaa, puhutaan herätyksestä.

Tämän kirjoituksen jatko-osaan pyydän sinua rukoilijana mukaan. Haluan seurakunnan kokoontumista yhteen tässäkin muodossa rukoillen ja Herralta anoen sanaa tarpeeseen. Olemme uuden kynnyksellä kysellen opastusta eteenpäin. On aika luottaa Herraan ja hänen vastauksiinsa.

Oletko laupeuden astia?

Kun luemme Raamattua meillä on voitettavana joitakin vaikeuksia. Meidän ei tulisi yrittää sovittaa luettua käsityksiimme, vaan Raamatun sanan pitäisi tarkistaa käsityksiämme. Siksi meidän tulisi antaa perinteiset käsityksemme Jumalan käsiin ja antaa Pyhän Hengen elävöittää lukemamme sana. Silloin emme enää lue ollaksemme oikeassa

Tärkein käsityksemme koskee Jumalaa. Kuvamme Jumalasta ohjaa ymmärtämistämme. Autonomisuudessa, ollessamme hänestä kaukana, ei synny tärkeää vuorovaikutussuhdetta. Monet ovat oppineet tämän vuorovaikutuksen kautta todellista Jumalan tuntemista. Meille on tässä avuksi muutamia sanankohtia.

Onko meillä jumalankuvaongelma?

Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. (2 Mooseksen 20:4 FINPR)

Kristillisen uskonnollisen perinteen kautta meille on sieluumme kuitenkin piirtynyt kuva Jumalasta. Kaanaankielemmekin osaksi perustuu näihin uskonnollisiin kuviimme. Jumalankuva useimmilla ei ikävä kyllä ole todenmukainen vaan uskonnollinen luomus. Jumalan laupeus, armollisuus ja rakkaus heijastuu hänen oikeista kasvoistaan. Siksi rukoilemme näin.

Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua; Herra valistakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen; Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan. (4 Mooseksen 6:24-26 FINPR)

Tämä on hyvin merkittävää, mutta oikea ymmärtäminen vaatii todellisen pysähtymisen hokemisen sijaan. Käännöksen sana valistaa ei nykyihmiselle aina aukene. Tarvitsemme valistumista siitä, millaiset laupiaat, rakastavat ja armahtavat kasvot oikeasti Jumalalla on.

Hyvä seuraus

Kun tällä osalla ymmärryksemme aukeaa, niin haluamme tietoisesti siirtää sielumme jumalankuvan syrjään peittämästä Jumalan todellisia kasvoja. Kun Herra kääntää kasvonsa meidän puoleemme saamme nähdä hänen todellisuutensa. Siitä rakkauden kohtaamisesta seuraa kaiken pelon poistuminen ja sisäinen rauha.

Silloin tällekin kohdalle tulee uusi sisältö: ”Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus. Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki. (2 Korinttilaisille 3:17, 18 FINPR)

Tämäkin muuttuu

Kun luemme Herraa lähellä rakkauden näkökulmasta niitä opetuksia, jotka hän on antanut Israelille liiton sanoina heidän elämänsä menestymiseksi, näkökulmamme siltäkin osalta muuttuu. Ymmärrämme sen viisauden joka niihin kätkeytyy. Niiden rikkominen johti moniin kielteisiin seurauksiin, joista Israel sai kärsiä. Samalla tavalla niihin opetuksiin sisältyy siunaus myös meidän elämäämme.

Nykyihmisen on vaikea hyväksyä, että teosta tulee seuraus. Kun puhutaan näistä seurauksista nimityksillä rangaistus, vitsaus, kosto ja tuomio, se ei kerro Jumalan rakkaudettomuudesta tai jopa julmuudesta. Päin vastoin, jos ei olisi seurauksia hän olisi rakkaudeton. Synnin seuraus on apu siihen, että ihminen osaa tehdä parannusta ja ottaa uuden suunnan.

Koska siis Kristus on kärsinyt lihassa, niin ottakaa tekin aseeksenne sama mieli -sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä- ettette enää eläisi tätä lihassa vielä elettävää aikaa ihmisten himojen mukaan, vaan Jumalan tahdon mukaan. (1 Pietarin 4:1, 2 FINPR)

Pois autonomisuudesta ja järkemme varasta

Jumala ei ole jättänyt meitä Raamatunkaan suhteen oman järkemme varaan. Syntiinlankeemus sisältää tuon halun omavaraiseen viisauteen. Tärkeä periaate on, että kirjain kuolettaa ja Henki tekee eläväksi.

Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa. Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille. (Johanneksen 16:13, 14 FINPR)

Mihin Paavali julistustyössään turvautui puhuakseen Herran sanoja: ”Olkaa kestäväiset rukouksessa ja siinä kiittäen valvokaa, rukoillen samalla meidänkin edestämme, että Jumala avaisi meille sanan oven puhuaksemme Kristuksen salaisuutta, jonka tähden minä myös olen sidottuna, että minä sen ilmoittaisin, niinkuin minun tulee puhua. (Kolossalaisille 4:2-4 FINPR)

Tämäkin muuttuu

Vielä yksi tärkeä asia, joka näkökulman muuttuessa myös muuttuu. Löydämme syvemmän ymmärryksen armosta. Se vatii jo laajemman käsittelyn. Ja Sakarjalle tuli tämä Herran sana: ”Näin sanoo Herra Sebaot: Tuomitkaa oikea tuomio, tehkää laupeus ja olkaa armahtavaiset kukin veljellenne”, (Sakarjan 7:8, 9 FINPR).

Miksi laupeus liittyy tuomioon ja miksi laupeus on niin harvinaista tänään? Uskonnollisuus on peittänyt meiltä Jumalan armon ja laupeuden.

Herra, minä tiedän, että sinun tuomiosi ovat vanhurskaat, ja uskollisuudessasi sinä olet minut nöyryyttänyt. Sinun armosi olkoon minun lohdutukseni, niinkuin sinä olet palvelijallesi luvannut. Tulkoon minulle sinun laupeutesi, että minä eläisin; sillä sinun lakisi on minun iloni. (Psalmien 119:75-77 FINPR)

Tämänkin tarkistaminen on laupeuden löytämisen seuraus

Tämän päivän tärkeä kysymys on, olemmeko kristillisyydessämme tuomion vai laupeuden astioita? Sen eteen on aika pysähtyä,jos haluamme Jumalan kirkkauden ilmestymistä ja siitä seuraavaa herätystä.

Entä jos Jumala, vaikka hän tahtoo näyttää vihansa ja tehdä voimansa tiettäväksi, on suurella pitkämielisyydellä kärsinyt vihan astioita, jotka olivat valmiit häviöön, ja on tehnyt sen saattaakseen kirkkautensa runsauden ilmi laupeuden astioissa, jotka hän on edeltävalmistanut kirkkauteen? Ja sellaisiksi hän myös on kutsunut meidät, ei ainoastaan juutalaisista, vaan myös pakanoista, (Roomalaisille 9:22-24 FINPR)

Onko evankeliointi tuputtamista vai jakamista omasta.

Evankelioimisessa on useampia lähtökohtia. Yksi on kristityn velvollisuudesta lähtevä halu toimia oikein. Sitä kansojen evankelioimistehtävää suoritetaan usein lähipiirissä ja satunnaisissa tilanteissa. Se johtaa tavallisesti yksisuuntaiseen toimintaan, jonka kohde kokee sen tyrkyttämiseksi.

Toinen nykyisistä toimintatavoista on kokousevankeliointi. Sen toteutumisesta usein puuttuu se oleellinen, evankeliumia aiemmin kuulemattomat kuulijat. Se on oleellista resurssien tuhlausta ja toiminnan näennäistä ylläpitoa.

Ihmeiden ja merkkien kautta julistettu sana saattaa vetää myös ulkopuolisia kuulijoita. Varsinkin se saattaa aktivoida uskovia kutsumaan kuulijoita tilaisuuksiin. Syntyy toive, että jotakin Jumalan työn näkeminen herättäisi lähimmissä ihmisissä.

Vanha tapa usein toimi

Vanha evankelistojen toimintatapa oli hyvin mielenkiintoinen. Se usein syntyi käytännön pakosta. Ei ollut omia autoja, joten liikkuminen tapahtui julkisilla kulkuneuvoilla. Niissä ja niitä odotettaessa oli paljon tilanteita joissa syntyi keskusteluja ihmisten kanssa. Nämä keskustelut saattoivat auttaa löytämään ihmisten arkeen liittyviä aineksia kokouksen puheeseen. Sanoma sai elävyyttä.

Kun evankelistat kulkivat talo talolta, niin syntyi jotakin mielenkiintoista. He tietenkin maksoivat työllään ruokansa, kyytinsä ja majoituksensa. Ahkera myötäelävä apu saattoi olla se apu, joka saarnasi kokouksessa sanottua väkevämmin. Vähintään se herätti uteliaisuuden evankelistojen elämäntapaa ja sisäisen vapauden ilmenemistä kohtaan. Kun elämä ja sanoma piti yhtä, se tuli myös kuulluksi.

Niiltä ajoilta puhutaan herätyksistä siellä ja täällä. Ihmiset saivat arkeensa apua ja virkistystä, siksi sydämet avautuivat myös evankeliumille. Olen miettinyt tämän toiminnan yhteyttä siihen mitä Jeesus teki. Hän näki ihmisten tarpeet ja vastasi niihin. Hänellä oli yhteys niihin, joita hän palveli. Miten tämä yhteys voi toteutua tänään?

Omasta jakaminen

Olen nimittänyt tätä vanhaa evankelioimistapaa omasta jakamiseksi. Ensimmäinen asia on antaa omaa aikaansa. Toinen on antaa kuuntelua ja myötäelämistä. Sen yhteydessä avoimesti kerrottu oma elämänkokemus vastaavissa tilanteissa voi kiinnostaa. Jumalaa lähellä sydämen lämmöllä eletty elämä arkitasolla saa kuuntelijoita.

Tästä alueesta olen saanut havainto-opetusta monilla sairaala- ja hoivakotijaksoilla. Kun olen kuunnellut avoimesti toisen ongelman ja voin siinä asiassa jakaa omaa kokemustani, voin myös olla kanssamatkaajalle hyödyksi.

Tässä yhteydessä kohdallani tulee usein esille kokemukseni Jumalan yhteydessä elämisestä. Vähän kerrallaan olen tajunnut kuinka kiinnostavaa se on tänä päivänä. Useissa keskusteluhetkissäni olen ilokseni havainnut useampia salakuuntelijoita. Minua koskettaa, kun tälläisen kuuntelijan silmät kostuu.

Kun olen se mikä olen, kokosydäminen Jumalan lapsi peittelemättömästi, se on monelle uutta. Yksi ystävä määritteli keskusteluhetkiemme vaikutuksen itseensä mielenkiintoisesti: ”Olen tässä jutellessani kanssasi aivankuin oppinut uuden kielen.” Evankelioimmeko, vai puhummeko Isältämme oppimaamme uutta kieltä. Ilon ja luottamuksen sekä toivon kieltä.

Puhumme herätyksestä ja odotamme sitä. Odotuksen rinnalle on aika tulla sisäisen maailman vapautumisen ja parantumisen etsiminen, jotta löydämme sen oman uuden kielemme. Maailman rakkauden ja sen tuomien elämäntavoitteiden sijaan tarvitsemme aitoa elämää Kristuksessa ja hänen johdatuksessaan.

Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki. (2 Korinttilaisille 3:18 FINPR)

Muuttaako Raamattu meitä, vai muutammeko me tulkinnallamme Raamattua?

Raamattua enemmän tutkivilla on edessään ongelmia, joiden läpi pitäisi kulkea. Se ei onnistu ilman Pyhän Hengen apua ja inhimillistä vaivannäköä. Jostain syystä Jumala on kätkenyt asioita löydettäväksi. Niitä aarteita on tosissaan etsittävä ja haluttava.

Nöyryyden merkitys on suuri myös Raamattua tutkittaessa. ”Hän johdattaa nöyriä oikein, hän opettaa nöyrille tiensä. (Psalmien 25:9 FINPR)

Oikeassaolevan ylpistymisen takia Herra ei voi uskoa meille nykyistä enempää. Ensin on tehtävä parannusta ylpeydestä, ennenkuin aarrekammioiden ovet aukeavat. Herra toimii näin, koska hän ei halua antamansa hyvän turmelevan meitä väärän asenteemme seurauksena.

Mielenkiintoiseen sanaan

Seuraava raamatunkohta on mielenkiintoinen. Siihen kannattaa pysähtyä. Siinä Paavali asettaa oikean tiedon ja rakkauden vastakkain ja osoittaa rakkauden tärkeimmäksi.

”Mitä sitten epäjumalille uhrattuun lihaan tulee, niin tiedämme, että meillä kaikilla on tieto. Tieto paisuttaa, mutta rakkaus rakentaa.

Jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä tiedä, niinkuin tietää tulee; mutta joka rakastaa Jumalaa, sen Jumala tuntee.

Mitä nyt epäjumalille uhratun lihan syömiseen tulee, niin tiedämme, ettei maailmassa ole yhtään epäjumalaa ja ettei ole muuta Jumalaa kuin yksi.

Sillä vaikka olisikin niin sanottuja jumalia, olipa heitä sitten taivaassa tai maassa, ja niitä on paljon semmoisia jumalia ja herroja, niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa. (1 Korinttilaisille 8:1-6 FINPR)

Tästä sitten jatketaan opeuksella uskossaan heikon rakastamisesta. ”Sinun (oikean) tietosi kautta turmeltuu silloin tuo heikko, sinun veljesi, jonka tähden Kristus on kuollut. Mutta kun te näin teette syntiä veljiä vastaan ja haavoitatte heidän heikkoa omaatuntoaan, niin teette syntiä Kristusta vastaan. (1 Korinttilaisille 8:11, 12 FINPR)

Oikeassaoleva menee ryskyen ja haavoittaen eteenpäin. Paavali tuossa yllättävästi nimittää sen synniksi Kristusta vastaan. Miksi on niin?

Totuudet ja Jumalan luonne

Onko siis Raamattun totuudet yksiselitteisiä vai onko olemassa suhteellisuutta ja sitä, että toinen kohta on tärkeämpi kuin toinen? Näyttää siltä, että me ihmiset painotamme joitakin asioita asiakokonaisuudessa enemmän kuin toisia.

Jotkut asiat luemme ”ohi”, toisista kiinnostumme enemmän. Meitä ohjaa tähän osaksi Roomasta peräisin olevat kirkkojen perinteiset käsitykset. Tämä on inhimillistä ja ominaista lihallemme. Jumalan painotukset lähtee rakkaudesta.

Löysin ystävieni seiniltä Raamatun tekstejä, joissa Jumala sanoo toisen asian tärkeämmäksi kuin toisen ja kovin mielenkiintoisessa asiayhteydessä. Raamatun tälläiset kohdat tuppaavat olemaan päinvastaisia kuin meidän uskovien puheet.

Sillä laupeutta minä haluan enkä uhria, ja Jumalan tuntemista enemmän kuin polttouhreja; (Hoosean 6:6 FINPR)

Laupeus on yksi Jumalan ominaisuuksista. Oikeastaan rakkauden aisapari. Sen hän haluaa näkyvän lapsissaan.

Jumalan luonteen tunteminen menee uhrien edelle. Kun ymmärtää uhrien sisällön ja tärkeyden, ymmärtää miten tärkeästä asiasta on Jumalan tuntemisessa kysymys. Ymmärrätkö tuon ilmauksen sisällön?

Tämä on usein myös ohiluettua sanaa. Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa! Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä. (Filippiläisille 4:4, 5 FINPR) Merkillinen ja harvoin yhdistetty kokonaisuus ilo, lempeys ja Herran lähesyys.

Syitä ja seurauksia

Juutalaisten juuriemme katkaisu heikensi Raamatun ymmärtämistämme. Se näkyy myös Raamatun kääntäjien kyvyssä ymmärtää tekstejä. Virheellistäkin käännöstä on syntynyt. Miksi Jumala on tämän sallinut? Sillä on tarkoituksensa.

Tänään en murehdi niinkään tätä vajavaisuutta, vaan nöyryyden puutetta. Sielunvihollinen tahtoisi langettaa näitä asioita ymmärtävät oikeaoppisuuden ylpeyteen, turmellakseen sen, mitä juurien etsijöillä olisi annettavaa. Tyhjäksitekemisen hoitoon on ylpeyden sijaan Jumalan antama ratkaisu, anteeksiantaminen.

VT:n tekstejä vokalisoitiin aikana, jolloin Juutalaisten vainot kirkon taholta oli jo tosiasia. Tarve puolustaa juutalaista uskoa oli suuri. Mitä se vaikutti ja mihin teksteihin? Rakenteeltaan heprea on ilmoituksen kieli, joka jo itsessään suojaa sanomaa. Nöyryys ja ihmisen vajavuuden tunnustaminen on tässäkin paikallaan

Kirjaimen mukaan tapahtuva ja oppeja synnyttävä raamatuntunteminen sisältää samankaltaisia asioita kaikkialla. Siihen liittyy kovuus ja taipumattomuus. Sen keskuksessa on ihmisen usko omaan oikeaan ymmärtämiseen ja viisauteen.

”Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele. (Jaakobin 3:17 FINPR)

Jumalalta tuleva viisaus

Voiko joku mennä ohi oikean Raamatun mukaisen opin? Voi toki mennä. Ensimmäinen asia on oikeassaoleminen. Toinen on ihmisen valikoiva raamatunluku. Usein pidättäydytään niissä kohdissa, jotka ovat omaa omaksuttua käsitystä tukevia tai sellaiseksi tulkittavissa. Jos tutkimisemme tulos on tuon ylhäältätulevan viisauden kanssa samaa hedelmää tuottavaa, olemme päässeet jo pitkälle Jumalan tuntemisessa.

Kun nöyrästi tunnustamme tietomme vajavuuden, meille kuuluu lupaus: ”Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle annetaan.. (Jaakobin 1:5 FINPR)

Jumala ei vaadi, että me inhimillisin kyvyin ymmärrämme oikein kaikki. Toistan vielä, meille on luvattu Pyhä Henki oppaaksi tutkimusmatkallemme sanaan.

Tässä lopputulos

Juudas, Jeesuksen Kristuksen palvelija ja Jaakobin veli, kutsutuille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesukselle Kristukselle varjellut. Lisääntyköön teille laupeus ja rauha ja rakkaus.(Juudaksen 1:1, 2 FINPR)

Tämä toivotus kiinnitti tänään huomioni. Kun laupeutemme lisääntyy keskinäisissä suhteissamme, seurauksena lisääntyy rauha. Monissa herätysliikkeissä onkin tapana toivottaa rauhaa. Kuinka moni toivottajista ymmärtää tämän shalom sanan syvän sisällön ja seurauksen.

Rauhan ilmapiirissä meillä on avoin mieli vastaanottaa Pyhän Hengen kautta vuodatettava rakkaus simpäämme. Erimielisen kovuuden sijaan se rakkaus tuottaa Jeesuksen sanoman opetuslasten tuntomerkin, josta maailmakin tunnistaa meidät opetuslapsiksi.

Tie Jumalan lasten vapauteen ja turvallisuuteen.

Voi meitä ja meidän oikeatamme

Elämäni ensimmäisen kolmanneksen jälkeen olin varma siitä, että en ollut hyväksynyt ajatteluuni mitään uskonnollisuudesta ja ihmistekoisesta. Iloitsin, että en ollut omaksunut mitään siitä rasituksekseni ja että siksi sain olla vapaa näistä kuormista.

Seuraava kolmannes Herran johtamana eri tehtävissä pani kerta toisensa jälkeen havaitsemaan omia käsityksiäni ja hylkäämään niitä, jotta oppisin uutta Herran maailmasta. Jumala salli minulle monta niin vaikeaa tilannetta palvelutyössäni, että ihmistekoinen ei toiminut. Tarvitsin opetusta taivaasta. Joskus se koulu oli kovaa, joskus hyvin mielenkiintoista ja helpottavaa.

Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne. (Jesajan 55:8, 9 FINPR)

Seuraava kolmannes onkin sitten menossa aiempaa tiukemmissa suitsissa, jotta oppisin näkemään armon runsauden ja sovituksen täydellisyyden. Sisimpääni on tullut paljon tilaa rakkaudelle ja laupeudelle. Siltä pohjalta myös näkemykseni Raamatusta on saanut laajuutta.

En enää niin helposti sano, että käsityksesi on raamatunvastainen. Yhä useammin sanon, että tuo tuntuu oudolta, mutta minä tutkin sitä. Joskus saan jotakin henkeeni nopeasti, joskus Herra panee näkemään vaivaa tutkimisessa. Tutkiminen tuottaa aina näkemyksen syventymistä ja avartumista. Siihen on todella varaa.

Tulos on uutta ymmärtämistä

Olen oppinut ymmärtämään, että näkemyserossamme voi olla syynä keskustelukumppanini opittu sanonta, joka ei vastaa hänenkään ajatustaan. Syynä voi olla huono kuunteluni ja ymmärtämiseni. Hänen pääpainonsa sanomisessaan voi olla siinä sivulauseessa, jonka saatan ohittaa, jos tuijotan päälauseen virhettä. Ymmärrät miten vikova asenne johtaa helposti harhaan.

Jos siis on jotakin kehoitusta Kristuksessa, jos jotakin rakkauden lohdutusta, jos jotakin Hengen yhteyttä, jos jotakin sydämellisyyttä ja laupeutta, niin tehkää minun iloni täydelliseksi siten, että olette samaa mieltä, että teillä on sama rakkaus, että olette sopuisat ja yksimieliset ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne ja että katsotte kukin, ette vain omaanne,vaan toistenkin parasta. (Filippiläisille 2:1-4 FINPR)

Näitä pohtiessani olen oppinut arvostamaan raamatullista kunnioituksen kulttuuria. Kun omaksumme sen, niin paljon ongelmista poistuu itsestään. Haluamme silloin oikeasti kuunnella toisiamme, emmekä kiirehdi panemaan sanoja toisen suuhun.

Terveisiä Jumalan koulusta

Ehkä voin auttaa joitakin teistä kertomalla omista oikeaksi luulemistani asioista, jotka kuitenkin paljastuivat erehdyksikseni, joista olen sitten saanut Jumalan armosta oppia pois.

Muistan monia profeetallisia näkyjä lopunajoista, jotka kauhistuttivat sekä näkyjen näkijät että niistä kuulleet. Yksimielisesti niitä pidettiin kauhistuttavina maallistumisen mittareina. Näyissä nähtiin, kuinka kirkkojen ja rukoushuoneiden etuosassa tanssittiin. Silloin kaikkea tanssimista pidettiin syntinä. Kukaan ei kyennyt ymmärtämään muuta.

Israelin ystävyys teki mahdolliseksi hyväksyä heprealaisten tanssien esittämisen israeltilaisuuksissa. Sitten alkoi ylistystanssin leviäminen. Kun koin sisälläni rauhaa ja aitoa Pyhän Hengen läsnäoloa, oli pakko siirtyä hyväksymään ylistystanssi ”Jumalan konseptiin” kuuluvaksi.

Opetus jatkuu ja tuhoaa minun oikeaani

Jumala ei lopettanut opettamistaan tähän. Olin raamattukoulun kappelissa ja näin yhden oppilaista tanssivan etuosassa. Se ei ollut ylistystä. Kysyin Herralta, mistä on kysymys, ja mitä nyt pitäisi tehdä. Vastaus oli: ”Tämä tyttö on tullut kipeästi hylätyksi ja nyt hän purkaa tuossa tuskaansa. Sinun tehtäväsi on olla yksi lohdutuksen välittäjä hänelle.” Jumalan rakkaus ja armollisuus ohitti murtavalla tavalla sääntöni.

Tällä tiellä olen kypsynyt rinnallakulkijaksi. Hyväksyin Niilon kokousten ilmiöt niille ihmisille tarpeelliseksi, jotka niitä kokivat. Olin samalla sokea omalle Jumalan voiman kohtaamisen tarpeelleni. Yksi kuuliainen amerikkalainen sisar auttoi minut pois väärästä omilla jaloilla seisomisesta.

Syytä on avartua

Kun omat jalkani eivät Jumalan voiman kohdatessa kantaneet, niin näkökulmani muuttui. Siitä näkökulmasta olen katsellut näitä asioita ensin niiden kokemana, joiden rinnalla kulkiessani opin näkemään heidän pulmansa ja miten Pyhä Henki niihin toi avun voimakokemusten yhteydessä.

Muistan monia erikoisia tilanteita ja Jumalan hienoja humoristisia tekoja takavuosilta, kun hän vapautti Herran palvelijoita. Ne liittyvät usein kuuliaisten omaansa etsimättömien Herran voitelemien sananjulistajien kokouksiin. Niitä oli ilo myötäelää. En silloin osannut kuvitellakaan miten näitä nyt kritisoidaan.

Kun sisäisiä kipuja ja tuskia nousee Jumalan rakkauden ja voiman kohdatessa pintaan, niin silmin nähtävä ei ole lihan kyvyillä arvioitavissa. Lähellä ja rinnalla kulkenut saattaa ne ymmärtää inhimmillisestikin. Jotta ymmärtäisin syvemmin, niin omat voimakokemuksenikin ovat olleet tarpeen.

Olen ollut hyvin kauhistunut, kun näitä asioita kritisoidaan lihallisilla mittareilla, eikä kysytä Herralta. Ne joiden tehtävänä olisi Herralta saadun viisauden kanssa antaa rukoustukea lähellä, eivät uskaltaudu tehtäväänsä. Nekin jotka palvelevat edestä tulevia tiedon sanoilla, ovat liian vähäinen joukko. Tarvitsemme lisää Herralta, emme lisää ihmismittareilla mittaamista.

Kunnioitus on yksi avaimista

Mitä täytyy tapahtua, että kunnioitus Pyhän Hengen työtä kohtaan kasvaa ja pyrimme pois omasta autonomisesta asemastamme häneen nähden? Mikä saa meidät käsittämään, että emme voi mitenkään tietää niinkuin Jumalakin? Olemme vain vajavaisia erehtyväisiä ihmisiä, joiden tulisi nähdä oma heikkoutemme.

Ja hän sanoi minulle: ”Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa”. Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan. (2 Korinttilaisille 12:9 FINPR)

Ihmisrakkaus on Jumalasta, tunnetko sen?

Olen tänään pysähtynyt käsitteen ihmirakkaus eteen. Olen katsellut sitä aina kyyneliin asti ympäristössäni. Se näyttää olevan jopa joidenkin poliisisarjojen kantava teema. Onko se sitä myös hengellisten yhteisöjemme elämässä?

Oikeassaolevissa, oikeaoppisissa ja kateellisissa yhteisöissä ei ihmisrakkautta useinkaan löydy. Kilpailua ei käydä keskinäisestä kunnioituksesta vaan näkyvimmistä paikoista ja ihmisten suosiosta. Se näyttää tuhovan ihmisrakkauden. Se tuhoaa myös ilon yhteydestä.

Missä on ilo toisesta uskovasta, kun hän saa olla Jumalan käytössä ja ilo hänen Herralta saamistaan lahjoista? Missä on tärkeä kannustus sille, joka palvelee ja lohdutus kun jokin menee vikaan? Missä on lempeys ja laupeus sitä kohtaan, jolla on Herran tiellä vielä paljon opittavaa ja siksi kompastelee?

Ihmisrakkaus

Tämä ihmisrakkauskäsite löytyy Raamatusta ja on hyvin merkittävässä asiayhteydessä. Raamattu on elämäkeskeinen ja ajankohtainen kirja. Tässä Paavalin Tiitukselle antamia työohjeita.

Muistuta heitä olemaan hallituksille ja esivalloille alamaiset, kuuliaiset, kaikkiin hyviin tekoihin valmiit, etteivät ketään herjaa, eivät riitele, vaan ovat lempeitä ja osoittavat kaikkea sävyisyyttä kaikkia ihmisiä kohtaan.

Mihin Paavali vetoo tämän saavuttamiseksi? Hän kehoittaa näkemään vanhan luontomme mukaisen tilamme. Ydinilmaus on kuitenkin ”olimmehan mekin ennen”

Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.

Sen jälkeen tulee hyvin mielenkiintoista ja harvoin esilleotettua. Eipä tässä ole kovasti sijaa meidän onnistuneisuudellemme ja teoilla ansaitsemisellemme.

Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan. (Titukselle 3:1-7 FINPR)

Kristuksen mielenmukaisuuteen

Oikea mielenlaatu on keskeistä Raamatun opetuksissa ja hoitavaa seurakuntaelämässä. Tässäkin se tulee mielenkiintoisesti esille.

Herra on minun sieluni kerskaus, nöyrät sen kuulevat ja iloitsevat. Ylistäkää minun kanssani Herraa, kiittäkäämme yhdessä hänen nimeänsä. (Psalmien 34:2, 3 FINPR)

Tämäkin on syytä muistaa. Huomaa asiayhteys, jossa tuo Herran tunteminen tässä kohdassa ilmenee.

Näin sanoo Herra: Älköön viisas kerskatko viisaudestansa, älköön väkevä kerskatko väkevyydestänsä, älköön rikas kerskatko rikkaudestansa; vaan joka kerskaa, kerskatkoon siitä, että hän on ymmärtäväinen ja tuntee minut: että minä, Herra, teen laupeuden, oikeuden ja vanhurskauden maan päällä. Sillä senkaltaisiin minä mielistyn, sanoo Herra. (Jeremian 9:23, 24 FINPR)

Tämäkin on tarpeellista elää todeksi. Todelliset Jumalan palvelijat ovat meitä varten.

Älköön siis kukaan kerskatko ihmisistä; sillä kaikki on teidän, teidän on Paavali ja Apollos ja Keefas, teidän on maailma ja elämä ja kuolema, nykyiset ja tulevaiset, kaikki on teidän. Mutta te olette Kristuksen, ja Kristus on Jumalan. (1 Korinttilaisille 3:21-23 FINPR)

Mitä menitkään tekemään Pietari?

Aiheeni on nyt Pietari Jeesuksen seurassa. Hän oli tosissaan opetuslapseudessaan. On mielenkiintoista seurata mihin hänen tekemisiinsä ja millä tavalla kiinnitetään huomiota. Pietarikin oli ihminen kuten mekin. Hänelläkin oli tukku asioita, joissa hän hän tarvitsi uudenlaista ajattelua ja oppimista Herralta.

Olen kuullut monia versioita Pietarin kävelystä veden päällä. Toisilla päällimmäisenä on se, että Pietari todella käveli veden päällä uskottuaan Jeesuksen kutsua. Monet taas pääasiana näkevät, kuinka epäuskoinen Pietari vajoaa aaltoihin.

Mielenkiintoista on ollut huomata, että jotkut näkevät tapahtuman Pietarin kasvatuksena. Kaikki meni hyvin Herraan katsomalla ja olosuhteisiin katsominen tuotti sekin heti perään asianmukaisen tuloksen.

Meille tässä on hyvin tärkeä opetus. Mikä tahansa asia Herran käskystä ja hänen tahtonsa mukaan toimien on mahdollista. Katseen siirtyessä omaan itseemme ja olosuhteisiin vie uskoltamme oikean kiintopisteen.

Päämäärätietoinen oikeassaoleva Pietari

Pietarin elämässä on muutakin tärkeää seurattavaa. Hänen ongelmansa oli oikeaoppinen juutalainen käsitys messiaasta, joka tullessaan perustaa Israelille rauhanvaltakuntansa ja ajaa roomalaiset miehittäjät pois. Tähän törmättiin useampaan kertaan.

Meidän on hyvä ymmärtää, että Herra itse valmistaa astiansa. Vikoja etsivät tulevat monessa tapauksessa arvostelleeksi kesken olevaa Pyhän Hengen työtä. Jumala katsoo armollisesti meidän vajavuuttamme. Hän on meitä rakastava ja kavattava Isä.

Rauhanvaltakuntaa odottavien opetuslasten suhteen Jeesus toimi erikoisesti. Hän ei oikaissut tätä väärää oppia, eikä nuhdellut siitä. Hän kyllä monesti muistutti Tooran kirjoituksista ja viittasi siellä ilmenevään sovitukseen ja hänestä oleviin kirjoituksiin.

Siitä lähtien Jeesus alkoi ilmoittaa opetuslapsilleen, että hänen piti menemän Jerusalemiin ja kärsimän paljon vanhimmilta ja ylipapeilta ja kirjanoppineilta ja tuleman tapetuksi ja kolmantena päivänä nouseman ylös.

Silloin Pietari otti hänet erilleen ja rupesi nuhtelemaan häntä sanoen: ”Jumala varjelkoon, Herra, älköön se sinulle tapahtuko”.

Tämä oli inhimillisesti luonnollinen ajatus Pietarille. Oikeassaoleminen johti erikoiseen tilanteeseen ja kokemukseen. Jeesus joutui sanomaan kovat sanat.

Mutta hän kääntyi ja sanoi Pietarille: ”Mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten”.(Matteuksen 16:21-23 FINPR)

Yleinen ja ihmisille sopiva oppi

Väärä messiasoppi oli sitä, mikä oli ihmisille mieluisinta ja tärkeintä. Jumalan suunnitelma oli kuitenkin toinen. Se oli todella paljon suurempi. Mitä mahtoi noiden sanojen jälkeen Pietarista tuntua ja mitä hän siitä ymmärsi? Erikoista on, että hän ei vielä kyennyt luopumaan oikeassaolemisestaan. Seuraava tapahtuma tuli Jeesusta kiinniotettaessa.

Niin Simon Pietari, jolla oli miekka, veti sen ja iski ylimmäisen papin palvelijaa ja sivalsi häneltä pois oikean korvan; ja palvelijan nimi oli Malkus. Niin Jeesus sanoi Pietarille: ”Pistä miekkasi tuppeen. Enkö minä joisi sitä maljaa, jonka Isä on minulle antanut?” Niin sotilasjoukko ja päällikkö ja juutalaisten palvelijat ottivat Jeesuksen kiinni ja sitoivat hänet (Johanneksen 18:10-12 FINPR)

Kovia hetkiä Pietarille. Meille tärkeää opetusta. Jeesus tunsi Pietarin sydämen. Siksi hän sanoi nämä tärkeät sanat.

Jeesus vastasi: ”Minähän sanoin teille, että minä se olen. Jos te siis minua etsitte, niin antakaa näiden mennä”; että se sana kävisi toteen, jonka hän oli sanonut: ”En minä ole kadottanut ketään niistä, jotka sinä olet minulle antanut”. (Johanneksen 18:8, 9 FINPR)

Pietarin kova taistelu

Pietarin sisällä oli kova kamppailu ja kova pettymys. Vaikka Jeesus oli varustanut hänet kohtaamaan tämän tilanteen, se ei vielä kantanut. Erehdyksestään huolimatta Pietari oli ehdottamasti sitoutunut mestariinsa. Oikeassaolemisen merkityksellisyys seurausten suhteen oli ilmeistä. Samalla kertaa se on tärkeää huomata, että Pietarin harhautuminen ei vähentänyt Jeesuksen huolenpitoa ja rakkautta häntä kohtaan

Tämä evästys seuraavia tunteja varten oli hyvin tärkeä ja toteutuessaan Pietaria riisuva. Nämäkin sanat tuli ilman tuomiota.

Simon Pietari sanoi hänelle: ”Herra, mihin sinä menet?” Jeesus vastasi hänelle: ”Mihin minä menen, sinne sinä et voi nyt minua seurata, mutta vastedes olet minua seuraava”. Pietari sanoi hänelle: ”Herra, miksi en nyt voi seurata sinua? Henkeni minä annan sinun edestäsi.” Jeesus vastasi: ”Sinäkö annat henkesi minun edestäni? Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: ei laula kukko, ennenkuin sinä minut kolmesti kiellät.” (Johanneksen 13:36-38 FINPR)

Pettynyt kieltäjä Pietari

Pietarista tuli näissä myrskyissä kieltäjä. Kauas piti mennä, että tärkein muutos sai hänessä sijaa. Pietarista tuli tarvitsija. Monelle samanvertainen kova lankeemus on ollut hyvin traumaattinen kokemus.

On tärkeää muistaa, että Jumala ei kutsumustaan kadu. Toinen tärkeä asia on Jumalan armon ja laupeuden löytäminen epäonnistumisten keskellä. Meille tuttu tapaaminen rannalla oli hieno hetki Pietarin elämässä. Lue koko luku ja löydä Jeesuksen hoitava rakkaus.

Pietari rakkauden hoidossa

Niin Jeesus sanoi heille: ”Lapset, onko teillä mitään syötävää?” He vastasivat hänelle: ”Ei ole”. Hän sanoi heille: ”Heittäkää verkko oikealle puolelle venhettä, niin saatte”. He heittivät verkon, mutta eivät jaksaneet vetää sitä ylös kalojen paljouden tähden. (Johanneksen 21:5, 6 FINPR)

Tätä kirjoittaessani tunnen, kuinka joillekin lukijoista tulee suuri siunaus Jumalan huolenpidon kokemisen kautta. Sydämesi jää alkaa sulaa. Sinä joka olet siinä tapahtumassa Jeesuksen käsinä ja jalkoinan saat olla osa Herran suuria töitä.

Olen tänään pohtinut tämänkaltaisia tilanteita Jumalan palvelijoiden elämässä. Raamatusta löytyy eväät armon ja laupeudenmukaiseen epäonnistumisten ja epäonnistuneiden kohtaamiseen. Avainkysymys on, kummalla puolella olemme, olemmeko armahtajan, vai syyttäjän puolella?

Tuomittuna ja tekojensa takia lyötynä, jokin olisi mennyt eri tavalla Pietarin elämässä. Mestarin hyvässä sisäistä maailmaa parantavassa hoidossa tuli päivä, jolloin Pietari oli valmis astumaan esille. Hän oli tarvitsija, joka itse tarvitsi Jumalan rakkautta, voimaa ja voitelua. Niin oli aika ensimmäisen helluntaipäivän tulla ihmeineen ja herätyksineen.

Jeesuksen kanssa tiellä oppimassa

Tämän opetuksen tarve maailman myllertäessä on kasvanut. Uudistin tekstin. Monessa me erehdymme teorioinemme, siksi etsikäämme niiden sijaan elämää Jeesuksen kanssa.

Opetuslasten vaellus Jeesuksen kanssa ei ollut tapahtumaköyhää. Joskus on hyvä heittäytyä joukon jatkoksi ja lukea tekstiä siitä näkökulmasta. Tässä pääset mukaan Luukas 9 luvun lopun matkapäivään.

Äkkiä havaitset sen, että Jeesus ei opettanut teoriaa ja periaatteita. Kaikki opetus syntyi arjen tilanteissa elämällä.

Kun Jeesus otti kirjoitukset mukaan opetukseensa, ne olivat useimmiten juuri eletyn tai parhaillaan elettävän tilanteen selvennystä. Elämä oli koko ajan keskiössä. Tästä seurasi sekin, että Jeesus salli väärien käsitystenkin olla aikaansa asti. Kuitenkin hän otti asian tarpeen mukaan esille.

Opetuslasten ehkä tärkein torjuttava Raamatun totuus oli Jesajan kärsivä Messias. Taas kerran Jeesus otti asian esille. Ajankohta on mielenkiintoinen, miksi juuri nyt? Kaikkien mielenkiinto kohdistui ihmeisiin.

Jumalan valtasuuruus ohittaa ihmiskäsitykset

Ja kaikki hämmästyivät Jumalan valtasuuruutta. Mutta kun kaikki ihmettelivät kaikkea sitä, mitä Jeesus teki, sanoi hän opetuslapsillensa: ”Ottakaa korviinne nämä sanat: Ihmisen Poika annetaan ihmisten käsiin”.

Monesti meille kuuluu tälläinen puhe: ”Ottakaa korviinne nämä sanat.” Miksi kuuleminen on niin vaikeaa? Sanat eivät sopineet opetuslasten omaksumaan oppiin, siksi tulos oli tämä: Mutta he eivät käsittäneet tätä puhetta, ja se oli heiltä peitetty, niin etteivät he sitä ymmärtäneet, ja he pelkäsivät kysyä häneltä, mitä se puhe oli.

Ihmisen todellisuus ei kohtaa Jumalan todellisuutta

Kun he sitten olivat jumittaneet oppikäsitykseensä oli luonnollista, että ajatus jatkui siihen kuuluvan messiaanisen maallisen valtakunnan järjestelyissä. Ja heidän mieleensä tuli ajatus, kuka heistä mahtoi olla suurin. Nykyajan muoti-ilmiö, oikeassaoleva kritikointi lienee isolta osaltaan tuon opetuslasten ajatuksen ilmenemistä meilläkin.

Tapahtumaketju jatkui ja opettaja jatkoi siitä opetustaan. Edellisen aiheen Jeesus antoi olla ja odottaa aikaansa. Mutta kun Jeesus tiesi heidän sydämensä ajatuksen, otti hän lapsen ja asetti sen viereensä ja sanoi heille: ”Joka ottaa tykönsä tämän lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut; ja joka ottaa tykönsä minut, ottaa tykönsä hänet, joka on minut lähettänyt. Sillä joka teistä kaikista on pienin, se on suuri.” Näyttikö menevän perille, vai jatkuiko opetuslasten ajatus suuruuden mukaan?

Jeesus ja oman joukon suuruus

Silloin Johannes rupesi puhumaan ja sanoi: ”Mestari, me näimme erään miehen sinun nimessäsi ajavan ulos riivaajia, ja me kielsimme häntä, koska hän ei seuraa meidän mukanamme”. Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Älkää kieltäkö; sillä joka ei ole teitä vastaan, se on teidän puolellanne”.

Tämä opetus on hyvin tärkeä nykypäiville. Nämähän olivat selvästi vääräoppisia ihmeiden tekijöitä. Eivät olleet seuraamassa Jeesusta opetuslasten tavoin. Näinhän ihmissilmä ja ymmärrys selvästi sanoi. Jeesus näki sydämeen ja oli silloin siitä syystä, sekä taitaa olla usein tänäänkin ”hurskaitten” kanssa eri mieltä.

Ja kun hänen ylösottamisensa aika oli täyttymässä, käänsi hän kasvonsa Jerusalemia kohti, vaeltaaksensa sinne. Matka kohti ristiä oli menossa, mutta aikaa oli jokaisessa kohdassa jatkaa opetuslasten kasvattamista. Siksi hän toimi jälleen kerran viisaudessaan näin.

Ei toimimista oikeassaolemisen mukaan

Ja hän lähetti edellänsä sanansaattajia; ja he lähtivät matkalle ja menivät erääseen samarialaisten kylään valmistaakseen hänelle majaa. Mutta siellä ei otettu häntä vastaan, koska hän oli vaeltamassa kohti Jerusalemia.

Syntyi kahden oppikäsityksen yhteentörmäys. Kun vähän syvemmästi katselen se muistuttaa kovasti nykyajan herätysliikkeiden ja niiden sisällä ja ulkona olevien ryhmien välisiä kiistoja. Juutalaisille oli selvää, että Jerusalemin temppeli oli oikea rukouspaikka ja samarialaiset omine rukouspaikkoineen olivat harhassa. Samarialaiset taas pitivät kiinni omasta rukouspaikastaan, niin että Jerusalemiin menijöitä ei edes suostuttu majoittamaan.

Kun hänen opetuslapsensa Jaakob ja Johannes sen näkivät, sanoivat he: ”Herra, tahdotko, niin sanomme, että tuli taivaasta tulkoon alas ja hävittäköön heidät?”

Onko asenne tuttu, kun puollustamme Raamatullista totuutta? Ehkä sanankäänteemme suomalaisina eivät ole yhtä tulisia.

Jeesus tunsi taustan. Samarialaiset olivat juutalaisten halveksimia, siksi he suojautuivat ja valitsivat oman rukouspaikkansa. Korostus johti sitten Jerusalemin erikoisaseman vastustamiseen. Osa hengellisistä ryhmistämme on syntynyt vähän samalla tavalla. Jeesus tunsi samarialaiset ja hänen suhtautumistapansa oli ilmennyt jo Sykarin kaivolla.

Armollinen nuhde

Mutta hän kääntyi ja nuhteli heitä. Tässä olisi ollut kiva saada olla enemmän mukana. Se mitä meille ei sanottu sisältää kuitenkin sen hyvin tärkeän tilanteeseen kuuluvan opetuksen. Nuhde on henkilökohtainen asia, eikä evankelistat halunneet siitä juoruta.

Tänään nuhdetta ei kohdisteta ja välitetä asianomaiselle, vaan se sisällytetään asianomaisesta levitettävään ”hurskaaseen” juoruun. Sellainen ei kuulunut Jeesuksen, eikä opetuslasten toimintatapoihin.

Tämä matkapäivä päättyy hyvin yksinkertaisesti. Kun jossakin ei otettu vastaan, ei jääty siihen jumimaan vaan jatkettiin. Ja he vaelsivat toiseen kylään. (Luukkaan 9:43-56 FINPR)

Jotta voimme oppia enemmän, meidän on hyvä katsella asioita samasta näkökulmasta ja samalta tasolta kuin kirjoittajat ovat kirjoittaneet. Elämän sana ei ole teoriaa, emmekä saisi sitä teoriaa etsiä Raamatustakaan. Mukaan heittäytymällä ja vähän siinä sivussa kulttuuritaustaakin oppetelleena löydämme sen rikkauden, jossa opetuslapset Herransa seurassa elivät.

Sotkeeko Raamattu hurskautemme?

Onko Raamattun totuudet yksiselitteisiä vai onko olemassa suhteellisuutta ja sitä, että toinen kohta on tärkeämpi kuin toinen? Näyttää siltä, että me ihmiset painotamme joitakin asioita asiakokonaisuudessa enemmän kuin toisia. Jotkut asiat luemme ”ohi”, toisista kiinnostumme enemmän. Tämä on inhimillistä ja ominaista lihallemme.

Tänään löysin ystävieni seiniltä Raamatun tekstejä, joissa Jumala sanoo toisen asian tärkeämmäksi kuin toisen ja kovin mielenkiintoisessa asiayhteydessä. Raamatun tälläiset kohdat tuppaavat olemaan päinvastaisia kuin meidän uskovien puheet.

Meillä on omat käsityksemme joiden mukaan uskomme asioiden menevän. Kun näitä pohtii enemmän voi esittää tuon kysymyksen: ”Sotkeeko Raamattu hurskautemme”. Näitä tilanteita voi syntyä aika monia.

Sillä laupeutta minä haluan enkä uhria, ja Jumalan tuntemista enemmän kuin polttouhreja; (Hoosean 6:6 FINPR)

Olen ollut tilaisuuksissa, joissa uhrisaarnaan livahtaa enemmän kuin puoli tuntia. Saarnassa kuvaillaan, kuinka uskovan koko elämän järjestyminen ja siunaus on uhrista kiinni. Kuuliaisuus tässä johtaa koko elämän menestykseen. Kaikki näyttää äärimmäisen hurskaalta ja raamatulliselta.

Sitten esiin nousee ylläoleva raamatunkohta, jossa Jumala ilmoittaa mitä hän haluaa. Kun oikeassaolevan hurskauden sijaan tulee laupeus, päästään tilaan, jossa voimme kasvaa Kaiken Armon Jumalan tuntemisessa ja ymmärtää paremmin hänen syvää myötätuntoa ja rakkautta Ihmistä kohtaan.

Oikeassaoleva kirjaimen mukaan tapahtuva opillinen raamatuntunteminen sisältää samankaltaisia asioita kaikkialla. Siihen liittyy kovuus ja taipumattomuus. Sen keskuksessa on ihmisen ylpeä usko omaan oikeaan ymmärtämiseen ja viisauteen.

Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele. (Jaakobin 3:17 FINPR)

Voiko joku mennä ohi oikean Raamatun mukaisen opin? Voi toki mennä. Ensimmäinen asia on oikeassaoleminen. Toinen on ihmisen valikoiva raamatunluku. Usein pidättäydytään niissä kohdissa, jotka ovat omaa omaksuttua käsitystä tukevia tai sellaiseksi tulkittavissa. Jos tutkimisemme tulos on tuon ylhäältätulevan viisauden kanssa samaa hedelmää tuottavaa, olemme päässeet jo pitkälle Jumalan tuntemisessa.

Kun nöyrästi tunnustamme tietomme vajavuuden, meille kuuluu lupaus: ”Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle annetaan. (Jaakobin 1:5 FINPR)Jumala ei vaadi, että me inhimillisin kyvyin ymmärrämme oikein kaikki. Meille on luvattu Pyhä Henki oppaaksi tutkimusmatkallemme sanaan.

Juudas, Jeesuksen Kristuksen palvelija ja Jaakobin veli, kutsutuille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesukselle Kristukselle varjellut. Lisääntyköön teille laupeus ja rauha ja rakkaus.(Juudaksen 1:1, 2 FINPR)

Tämä toivotus kiinnitti tänään huomioni. Kun laupeutemme lisääntyy keskinäisissä suhteissamme, seurauksena lisääntyy rauha. Monissa herätysliikkeissä onkin tapana toivottaa rauhaa. Kuinka moni toivottajista ymmärtää tämän shalom sanan syvän sisällön ja seurauksen. Rauhan ilmapiirissä meillä on avoin mieli vastaanottaa Pyhän Hengen kautta vuodatettava rakkaus simpäämme. Se rakkaus tuottaa Jeesuksen sanoman opetuslasten tuntomerkin, josta maailma meidät tunnistaa.